Select language
  • Lämmin vihreä blogi
  • Lämmin vihreä blogi
  • Lämmin vihreä blogi
  • Lämmin vihreä blogi

25.02.2017

Yläpohjan eristys rintamamiestaloon

 Lupasin edellisessä blogissa, että jatkossa käsitellään jo ihan konkreettisia lisäeristyskohteita. No sitäkin, mutta asiakkaalla on niin mielenkiintoinen tapaus rintamamiestalossaan, että ajattelin ottaa sen tähän alkuun tarkasteltavaksi. Pelkissä lisäeristyksissä, mutta varsinkin korjauskohteissa on syytä ottaa tarkoin huomioon rakenteiden erityispiirteet ja myös puutteet. Mitä huolellisemmin kartoitus suoritetaan, sen parempaan lopputulokseen päästään. Mikä onkaan parempaa, kuin huolehtia että rahaa ei karkaa ullakon kautta harakoille ja tehdä se vielä turvallisesti rakenteiden toimivuutta vaarantamatta!

Asiakkaamme kysyy:

 Suunnittelen eristäväni 50-luvun pientalon yläpohjan Ekovillalevyllä, jota oli tarkoitus laittaa 250 mm paksusti. Taloon on uusittu tiilikatto aluskatteineen joitakin vuosia sitten. Kattoremontissa poistettiin vanhan katon aluskatteena ollut huopa ja sen alapuolelta umpilaudoituksesta vioittuneet laudat, puskusaumalla olevat ehjät laudat jätettiin kattoon.

Uusi yläpohjarakenne olisi katon vinolla osalla seuraava:

- sisäverhouslevy tai -paneeli
- koolaus ja ilmaväli
- Ekovilla X5 ilmansulku
- Ekovillalevy 250 mm
- vanha umpilaudoitus
- tuuletusväli
- aluskate
- tuuletusväli 32 mm
- ruodelaudat
- kattotiilet

 Umpilaudoituksen yläpuolella on siis tuuletusväli, mutta alapuolelle sitä on hankala järjestää katon ja seinän liittymäkohdan rakenteen sekä huonekorkeuden vuoksi.

Onko rakenteessa riski, että sisäilmasta diffuusion avulla siirtyvä kosteus tiivistyy umpilaudoituksen alapintaan?


Ilkka Ekovillasta vastaa:

 Tällaiset kohteet kannattaa tarkastella aina tapauskohtaisesti, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Ekovillaa käytettäessä tiivistymisriskiä ei ole, vaikka periaatteessa rakenteen pitäisi harveta vesihöyryn läpäisevyyden suhteen ulospäin. Teoreettisesti tarkasteltuna joillakin laskentaohjelmilla voi rakenteessa näkyä hetkellistä tiivistymistä, mutta kyseiset ohjelmat eivät huomioi puukuidun kykyä sitoa ja luovuttaa kosteutta.

 Laudan pinta ja eriste ovat kumpikin kosteutta sitovaa puuainesta ja siksi tiivistymisriski on erittäin vähäinen. Koska aluslaudat on asennettu puskusaumalla, ei rakenteen yläpinta ole kovinkaan tiivis vesihöyryn suhteen.

 Yläpohjarakenteen tuulensuojausta ajatellen laudoitus on harvahko, siksi hyvän lämmöneristyksen kannalta on järkevää asentaa laudoitusta vasten tuulensuojalevy. Soveltuva tuote on 12 mm:n Tuulileijona, joka on puukuidusta valmistettu hengittävä tuulensuoja. Eristeen lämpimälle puolelle asennetaan Ekovilla X5 ilmansulku 300 mm limityksellä. Ilmansulun asentamisessa kannattaa olla erityisen huolellinen, jotta ilmavuodoilta vältytään.

Artikkelin kirjoitti Ilkka Romppainen

Kiinnostuitko lisäeristyksestä?

Tilaa maksuton lisäeristysopas alla olevasta painikkeesta.

Tilaa maksuton lisäeristysopas

30.11.2016

Yläpohjan lisäeristäminen on helppo tapa pienentää energialaskua

”Teemme joka päivä valintoja, jotka vaikuttavat energiankäyttöön niin kotona, töissä kuin vapaa-aikanakin. Päätöksiin vaikuttavat asenteemme, mieltymyksemme ja käyttötottumuksemme. Energiansäästöön saadaan tehoa, kun jokainen meistä oivaltaa oman osuutensa ja välttää turhaa kulutusta. Energian järkevän käyttämisen ei tarvitse kuitenkaan rajoittaa elämää.

Kodin energiankäytöstä jopa puolet kuluu lämmitykseen. Vedenlämmityksen osuus on viidennes. Viimeinen kolmannes kuluu sähkölaitteisiin ja valaistukseen. Kerrostalossakin noin 40 prosenttia vastikkeesta kuuluu energiaan ja veteen. Jokainen perheen jäsen voi tehdä oman osuutensa kodin energiankulutuksen vähentämisessä. Sammuta tarpeettomat valot ja laitteet, säädä lämpötila kohdalleen, tuuleta oikein ja käytä vettä harkiten.

Lähde: Motiva

 Edellisessä blogissa lainattiin vanhaa eristämisohjetta, jossa luvattiin hyvin eristetyn talon vaikuttavan perheen onnellisuuteen. Motivan mukaan taas jokainen perheen jäsen voi tehdä oman osuutensa energiansäästössä sammuttamalla turhat valot ja laitteet sekä säätämällä lämpötilat jne.

Yläpohjan lisäeristäminen on kannattava sijoitus

 Kodin energiakuluista menee lämmitykseen jopa puolet. Ja kun yläpohjan kautta kokonaisenergian käytöstä karkaa yli puolet, ei ole vaikea päätellä mistä karkaa rahaa! Lisäksi yläpohja on kaikkein helpoin ja edullisin lisäeristää jälkikäteen.

 Yläpohjan lisäeristäminen vaatii hieman kartoittamista ja joskus vähän korjaamista ja rakentamistakin, kuten tuuliohjaimia ja kulkusiltoja. Toivottavasti latasit edellisen blogin yhteydessä olleen lisäeristysoppaan, jossa sivuttiin yleisimpiä ongelmakohtia ratkaisuineen eri-ikäisissä rakennuksissa.

 Kun yläpohja lisäeristetään, takaisinmaksuaika on usein erittäin lyhyt. Purueristeisissä taloissa se on parhaimmillaan pari vuotta ja uudemmissa noin viisi vuotta. Voit itse todeta asian lisäeristyslaskurilla. Esitänkin sinulle suoran kysymyksen: - kenelle mieluummin maksat, energiaa tuottavalle yhtiölle vai itsellesi?

 Lisäeristyksen hinnan saat takaisin energian säästönä. Huomiotta ei kannata jättää myöskään paremman eristyksen tuomaa asumisviihtyisyyden paranemista. Lisäeristämällä ja tiiviyttä parantamalla talosi energiatehokkuus ja -luokka paranee ja jälleenmyyntiarvo nousee.

Miksi valita Ekovilla lisäeristeeksi?

 Ekovilla on puukuitueriste. Se on sopiva eriste purun päälle koska se toimii kosteusteknisesti samalla tavalla. Muun tyyppisten eristeiden lisäeristeenä Ekovilla täyttää saumakohdat ja parantaa myös yläpohjan kosteusteknistä toimintaa. Ekovilla on erittäin suosittu puhallusvilla lisäeristämisessä ja korjausrakentamisessa. Kokenut, valtakunnallinen ja vaativissa kohteissa korkeakoulunsa käynyt asennusverkosto huolehtii kotisi eristeiden asennuksista.

 Seuraavat blogimme käsittelevätkin jo konkreettisia lisäeristyskohteita. Tutkimme hieman ”klinikkatyyppisesti” erilaisia yläpohjarakenteisiin liittyviä tapauksia. Voit laittaa myös chattiin eli kysymysboxiin oman kysymyksesi, johon vastailen mielelläni.

Artikkelin kirjoitti: Ilkka Romppainen 

Kiinnostuitko lisäeristyksestä?

Tilaa maksuton lisäeristysopas alla olevasta painikkeesta.

Tilaa maksuton lisäeristysopas

26.10.2016

Oikein lisäeristetty koti on lämmin koti

”Lämmin ja vedoton koti on onnellisen perhe-elämän edellytys. Suomessa on pitkät ja pimeät talvet ja joudumme oleskelemaan neljän seinän sisällä melkoisen osan elämästämme toisin kuin etelän maissa, joissa suurin osa ajasta vietetään avoparvekkeella tai muutoin ulkona.

 Kun näin on, meillä pitää olla kunnolliset ja lämpimät kodit asuaksemme. Kodin tulee olla viihtyisä, jotta nuorisommekin pysyisi sen piirissä eikä kuluttaisi aikaansa liian paljon kodin ulkopuolella, jolloin se jää vähemmälle osalle vanhempien myönteisestä vaikutuksesta. Lämpimän kodin teknilliset edellytykset ovat lämpöä pitävät seinät ja välikatot”.

(Lähde Tako-tehtaan ohjekirja Lämmin koti vuodelta 1949.)

 Tuossa Takon kirjasessa kerrottiin viisaita asioita hyvän eristyksen vaikutuksista jo miltei seitsämän vuosikymmentä sitten. Ajateltiin lämpimän kodin olevan onnellisen perhe-elämän edellytys, puhumattakaan sen vaikutuksesta nuorison hyvinvointiin.

 Totta toinen puoli, mutta emme suinkaan väitä, että eikö vetoisessakin kodissa asuisi onnellinen perhe. Ja saattaa se Pokemoneja jahtaava nuorisokin olla vanhempiensa kanssa ihan tyytyväinen oloonsa.

 Mutta jos talon yläpohjassa on vähän villaa, ja vaikka sanotaan että raha ei tee onnelliseksi, saattaa rahan hukkaaminen huonon eristyksen takia tehdä rauhattomaksi. Ainakin rahapussia vahtivan hinta- ja ympäristötietoisen talonomistajan. Meillä on kuitenkin rauhoittava tieto siitä miten asia korjataan. Takon eristämisoppaassa käytiin läpi lämpimän kodin teknillisiä edellytyksiä, joten eiköhän mekin pysytä niissä menemättä onnellisen elämän muihin tekijöihin. 

Millainen on lisäeristetty lämmin koti?

 Se on muutakin kuin tolkuttoman paksu eristekerros. Se perheen oma koti, jota ei saa pilata rahankiilto silmissä myydyllä ja hätäisesti tehdyllä lisäeristyksellä. Ymmärtämättä miten eri materiaalit toimivat keskenään. Usein tarvitaan ammattitaitoa ja ongelmat ratkaisevaa kartoitustyötä.

 Varsinkin vanhojen talojen ullakoille on kerätty vuosikymmenten saatossa tarpeellista ja varsinkin tarpeetonta tavaraa. Eristeiden pinnalla voi olla kattohuopapalasia, muovia tai jotain sellaista, johon kosteus pääsee tiivistymään aiheuttaen jopa mikrobikasvustoa. Kaikki ylimääräinen tavara pois!

 Tarkistettava on myös piipun kunto. Jos havaitaan halkeamia tai pahoja rapistumia, korjataan ennen lisäeristystä. Myös piipun paloeristystä on nostettava uuden eristepinnan yläpuolelle. Ennen lisäeristämistä kannattaa siis kartoittaa eristettävät kohteet myös mahdollisten vaurioiden varalta. Yläpohjassa voi olla pieniä rakentamistarpeitakin ennen eristystä.

 Siksi olemme tehneet selkeän lisäeristysoppaan, jossa on huomioitu eri vuosikymmenten talojen erityispiirteitä ongelmineen ja ratkaisuineen. Opas on tarkoitettu pien– ja rivitalojen asukkaille, jotka suunnittelevat yläpohjan lisäeristämistä. Ja jos jotakin jää epäselväksi, kannattaa kysyä apua nettisivujemme chatin kautta.

Artikkelin kirjoitti: Ilkka Romppainen

Lataa maksuton opas »